En tahdo olla täällä, en tahdo olla missään, en tahdo olla. Mä en kykene pitämään mun sosiaallista elämää yllä, mä en pysty kuin pilaamaan mun ihmissuhteita näiden sulaneiden ja tulehtuneiden sisuskalujen kanssa. Kirvelee enkä jaksa katso, tuntea, keskittyä siihen mitä sulle kuuluu koska mä en tahdo kertoa mitä mulle kuuluu, enkä usko että sä tahdot kuulla. Tai oikeastaan en kestä sitä seikkaa jos sä kuulet ja tiedät kuka piiloutuu teennäiseen hymyyn ja typerään ja rumaan olemukseen. En tahdo katsoa silmiin tai moikata, oikeastaan tunnen jope mielihyvää saadessani pahoittaa sun mieltä. Kysymys kuuluukin että onko olemassa vastauksia tähän? Voiko musta saada vilpittömän?