Pitäs kai avata eka luukku ja kuvitella miten se johtaa uuteen elämään, plah. Paskaa, en ole enää niin hyväuskoinen kuin joskus silloin. Olen alkanut päästä yli eräästä ihmisestä, mutten tiedä onko se ollut hyväksi vai pahaksi minulle. Kävin viikko sitten juttelemassa kuraattorille ja se halus nähdä mut vielä uudestaan, ainakin 3 kertaa. Mun olis tänä aamuna pitäny mennä sinne, mutta viime kerralla kun mä itkinkin se oli sen verran rankkaa, että ei aamulla heit ensimäisenä huvittanu. Ja jäin nukkumaan. Joten nyt joudun kai lintsaamaa fysiikan tunnit että voin mennä sinne huomenna. En oikein jaksaisi.. edes sitä terapiajuttua. Emmä tahtoisi oikeesti olla. Miksen vois jo jäädä pois? Mun kaveritkin taitaa olla kyllästyneitä muhun.